Onpahan taas ollut tapahtumarikas viikko. Noin niinkuin tekstillisesti ajateltuna siis. Sen lisäksi, että tämä toinen SciFi-tarinani alkaa pikkuhiljaa pääsemään vauhtiin, on tullut hivenen editoitua runokokoelmaani. Jonka työnimi siis on 'tähdenpurema, tuulikoira'. Se on jonkunasteinen jatkumo edelliselle kokoelmalleni, joka sis löytyy osoitteesta http://terasrenki.blogspot.com.
Tuon lisäksi on julkisilla kulkupeleillä tehtyä työmatkaa tullut käytettyä hyväksi kyseisen runokokoelman saatekirjeen rustaamiseksi. Kaipa siitä ihan hyvä tulee. Pitää vain istua alas ja kirjoittaa se puhtaaksi ja lähettää se runonipun kanssa eteenpäin.
Muutamakin kustantamo on käynyt mielessä, mutta saas nyt nähdä minne ne laittaa. Itse näen asian niin, että mieluusti runoni ja muut tekstini saisi kyllä julkaista yksi ja sama kustantamo. Näin ainakin itse välttyisin älyttömältä itseni myymiseltä sinne, tänne ja tuonne. Kun muutenkin koko kaupallisuus aina hetkittäin etookin. Siitä huolimatta olen kyllä sitä mieltä, että tämänkaltaisesta työstä otan mieluusti maksun. Sillä vaikka se onkin antoisaa, tulee myös muistaa, että työpäivän jälkeen suoritettu kirjoitustyö tuntuu kuormittavan varsin paljon näitä paria pientä ja näennäisen harmaata aivosolua. Niin, minkä värinen on yksittäinen solu, jos koko massa näyttää harmaalta?
Siitä on jäänyt hyvä fiilis, että työnimellä musta aukko (ei sillä ole tekemistä mustien aukkojen kanssa) kulkeva Scifi-tarinani saa enemmän lihaa luidensa ympärille kuin mitä olen kaavaillut. Alkuperäisen suunnitelman mukaan nyt oltaisiin jossain lukujen 7 ja 8 taitteessa, mutta itse asiassa kasassa on jo 13 lukua. Jokaisessa vieläpä suunnilleen tuhat sanaa. Eikä tässä taideta olla kuin vasta puolessavälissä tarinaa. Vaikka noita nyt editoisikin, pituus taitaa silti säilyä ihan kelvollisena, mikä tuo aina hyvän mielen. Näyttäisi myös siltä, että tuollainen suunnilleen tuhannen sanan mittainen kokonaisuus on näin aluksi helppo saada päivittäin kirjoitettua. Itse asiassa, kun lasketaan vielä nämä blogitekstit päälle, niin tekstiähän tulee mukavasti enemmän.
Sunday, February 7, 2010
Kirjain kirjaimelta
Tuesday, January 26, 2010
Kirjoittaen kirjoitustauolle?
Nyt, kun olen kirjoitustauolla ensimmäisen tarinani parista, minulla on ongelma. En ole varma, miten tyypillinen ongelma on kirjoitettaessa pitempiä tarinoita, mutta on se silti olemassa, yhtä kaikki.
Joululoman aikana kirjoittaman noin 20000 sanan (joidenkin lähteiden mukaan noin 100 sivua) mittainen SciFi-miniromaani on odottanut seuraavaa, editointivaihetta jo pari kolme viikkoa. Stephen King suosittelee "Kirjoittamisesta" -teoksessaan noin kuuden viikon mittaista taukoa työn ensimmäisen vaiheen loppuessa ja tämän tauon aikana keskittymistä johonkin toiseen ideaan. Ja siinä on ongelmani. Ideoiden vähyydestä ei toki ole kyse, niitä on vielä toistaiseksi piisannut ihan kiitettävästi.
Ensinnäkään, en näköjään täysin pysty jättämään ensimmäistä tarinaa mielestäni, joten uusiin ideoihin keskittyminen ei tunnu oikein pääsevän vauhtiin. Tavoitteenani on kirjoittaa noin kuutena päivänä viikossa suunnilleen tuhannen sanan päivävauhtia. Pääsääntöisesti olenkin tässä onnistunut, mutta nyt se varsinainen intoutuminen, mukaansatempautuminen uuteen tarinaan puuttuu. mistä pääsemmekin seuraavaan ongelmakohtaan.
Minulla on nyt työn alla kaksikin eri tarinaa. Toinen on juoneltaan jotakuinkin läpikotaisin mietitty SciFi-tarina, jolle näyttäisi tulevan pituutta,, suunnitelmien mukaan, noin 30000 sanaa. Ongelmanahan, tavallaan, on se, että idea on vanha ja juonenkäänteetkin niin läpikotaisin suunniteltu, että se ei oikein tempaa mukaansa. Sen lisäksi, että sekin on Scifi-dekkari, kuten ensimmäisenikin, ei helpota asiaa, vaikka maailma ja aika näyttäisikin olevan eri. En siitä huolimatta saa aivojani pysymään erossa siitä ensimmäisestä, edelleen sormeni syyhyävät lähteä sitä editoimaan. King mainitsee, että pesäeroa edelliseen kannattaa tehdä ja olen hänen kanssaan samaa mieltä. Hankittu välimatka auttaa näkemään oman tekstin hieman eri valossa samoin kuin huomaamaan helpommin asiavirheet, oikeinkirjoutksesta puhumattakaan. Tämä nykyinen tarina, tai siis se toinen niistä nyt aktiivisista on selkeästikin maailmaltaan liian lähellä ensimmäistä.
Yksi syy lisää siihen, miksi tuo nyt juuri tuntuu hivenen korvikeaineelta, eikä sen tähden oikein vedä, johtu siitä, että se varsinainen teksti, jota nyt haluaisin kirjoittaa on reaalimaailmaan ja lähuimenneisyyteen sijoittuva tarina. Joka on muun muassa senkin vuoksi hankalampi kirjoittaa, että toisin kuin dekkarissa, tai SF-dekkarissa, tässä oleva dynamiikka ei ole niin mustavalkoista, eikä niin selkeää ja alleviivattua. Enkä haluakaan sen olevan. Mutta luulen, että juuri siitä syystä en saa hommaan tartuttuakaan. Tarina itsessään on ielestäni kertomisen arvoinen, mutta olen hieman epävarma siitä,, miten sen kirjoittaisin. Luultavasti sanan kerrallaan kuitenkin.
Luulen joka tapauksessa, että saadakseni ensimmäiesen tarinani oikeasti tauolle, minun tulisi nyt keskittyä selkeästi stimuloivampaan ja enemmän suunnittelemattomaan reaalimailmakertomukseen ja kirjoittaa tätä melko valmiiksi suunnitellun oloist SF-tarinaa aina silloin, kun toinen ei oikein vedä, ihan vain pitääkseni kirjoittamisen rytmiä yllä. Sillä se on tärkeä ylläpidettävä. Huomasin, kuinka joululoman aikana aloin oikein mukavasti päästä vauhtiin, parhaimmillaan mentiin 'jopa' 2000 sanan päivävauhtia, mistä jäi aina hyvä fiilis. Ja ainahan voin viimeistellä sen uuden Scifini sitten, kun se ensimmäinen on lähtenyt esilukijaraatikierroksen jälkeen kustantajille. Sillä sinne se on menossa. Olen suunnitellut kymmenisen kappaletta huonoja tai vähemmän huonoja kirjoja pöytälaatikkoon, sinne niitä on turha jättää, parempi tehdä niille jotain, kun kerran itselläni ainakin on usko siihen, että kykyjäkin riittää.